Timjami: yrtti, joka tappaa bakteereja
Tämä artikkeli käsittelee timjamia yrttinä ja eteerisenä öljynä, ja pääasiassa Timjamin historiallista käyttöä sekä timjamin sisältävän ainesosan Tymolin vaikutuksia. Timjamista on olemassa monia eri versioita eli kemotyyppejä. Eteeristä Timjamin öljyä käyttävän on tunnettava oma öljynsä vaikutuksen ja sen määrittää kemotyyppi.Thymys vulgaris ct.Thymol on kotikäytössä lähtökohtaisesti liian voimakas ja sen käyttöön liittyy monia kontraindikaatioita eli käyttöä estäviä tekijöitä. Voit lukea näistä ja lempeämmästä vaihtoehdosta Thymus vulgaris ct. Linalool artikkelin lopusta.
Timjami eli tarha-ajuruoho (Thymus vulgaris) on huulikukkaiskasveihin (Lamiaceae), kuuluva puolipensas, joka kasvaa villinä Välimeren rannoilla. Muinaiset egyptiläiset käyttivät timjamia palsamointiin. Antiikin Kreikassa ja Roomassa timjamia käytettiin lääkinnällisiin ja rituaalisiin tarkoituksiin. Timjamilla hoidettiin yskää ja hengitystieinfektioita. Sitä poltettiin suitsukkeena puhdistamaan ilmaa ja tiloja, erityisesti temppeleissä. Kreikankielinen sana timjamille, thumon, tarkoittaakin uhraamista ja polttamista.
Timjamin savun hengittämisellä oli stimuloivia ja virkistäviä vaikutuksia. Roomalaiset sotilaat kylpivät usein timjamihauteissa ennen taistelua uskoen sen lisäävän voimaa ja rohkeutta. Keskiajalla naiset kirjoivat timjamikuvioita ritarien vaatteisiin tai viittoihin erityisesti turnajaisia varten symboleiksi rohkeudesta ja kunniallisuudesta.
Englantilainen kasvitieteilijä, lääkäri ja astrologi Nicholas Culpeper (1616–1654) suositteli timjamia moniin vaivoihin, kuten hengitystieongelmiin ja ruoansulatusvaivoihin. Hän myös kehotti nauttimaan timjamia päänsärkyyn ja huimaukseen, jotka johtuivat liiallisesta juomisesta – eli krapulaan.
Timjamiöljyä käytetään moniin tarkoituksiin, kuten saippuoiden hajustamiseen ja deodoranttien ainesosana. Timjami sisältää runsaasti haihtuvia öljyjä ja aromeja, joista pääainesosana on juuri tymoli. Sitä voi olla timjamin eteerisessä öljyssä yli 50%.
Vuonna 1719 saksalainen kemisti Caspar Neumann eristi ensimmäisen kerran timjamin aktiivisen yhdisteen höyrytislaamalla kasvin lehtiä. Hän ei kuitenkaan tuolloin tarkkaan kuvaillut yhdistettä. Vuonna 1853 ranskalainen kemisti Alexandre Lallemand onnistui määrittämään sen empiirisen kaavan ja antoi sille nimen tymoli.
Tymoli on myrkyllinen monille hyönteisille. Sen haju karkottaa muurahaisia ja torakoita. Se häiritsee hyönteisten hermostoa ja voi olla niille tappava tietyissä pitoisuuksissa. Tymolia käytetään esimerkiksi mehiläisten hoidossa niiden loisten, varroapunkkien, torjuntaan. Timjami on siis hunajantuottajalle ihanteellinen: sen kukat houkuttelevat mehiläisiä, mutta samalla se torjuu tuholaisia.
Tymolin rakenteessa on hydroksyyliryhmä (-OH), mikä tekee siitä terpeenin johdannaisen eli terpenoidin ja samalla alkoholiluonteisen yhdisteen. Tämä yhdistelmä antaa tymolille erityisiä kemiallisia ominaisuuksia: sen terpeeniydin on rasvaliukoinen, joten molekyyli pystyy tunkeutumaan bakteerien ja sienten rasvapitoisiin solukalvoihin, ja hydroksyyliryhmä puolestaan voi muodostaa sidoksia proteiinien ja muiden solurakenteiden kanssa. Yhdessä nämä ominaisuudet tekevät tymolista tehokkaan antiseptisen aineen, joka voi häiritä mikro-organismien solurakenteita ja estää niiden toimintaa.
Tymolia alettiin käyttää loislääkkeenä erityisesti 1900-luvun alussa. Tiedettiin, että juuri tymoli halvaannuttaa loiset, jolloin ne irtoavat suoliston seinämistä ja poistuvat elimistöstä luonnollisesti. Tymolia käytettiin erityisesti anemiaa aiheuttavien koukkumatojen (Ancylostoma duodenale, Necator americanus) häätöön. Tymolin rakenteelliset ominaisuudet antoivat tutkijoille idean, millaisia kemiallisia rakenteita kannatti lähteä kehittämään, jotta saataisiin uusia synteettisiä ja tehokkaita loislääkkeitä. Tällaisia ovat esimerkiksi mebendatsoli ja albendatsoli, jotka otettiin käyttöön 1970-luvulla.
Tymolilla on voimakas, yrttimäinen ja hieman lääkemäinen tuoksu. Sen maku on myös voimakas, lämmittävä ja hieman pippurinen. Tymoli on antiseptinen aine suuvesissä ja desinfiointiaineissa, ja sitä lisätään joihinkin hammastahnoihin. Samalla se raikastaa hengitystä.
Yhdysvaltalainen kemisti Joseph Lawrence kehitti vuonna 1879 Kansas Cityssä, Missourissa tuotteen nimeltä Listerine. Se oli alun perin kehitetty kirurgiseksi antiseptiksi, joka pohjautui eteerisiin öljyihin, kuten tymoliin, sineoliiin, mentoliin ja metyylisalisylaattiin. 1895 alkaen hammaslääkärit alkoivat käyttää sitä suun antiseptinä, ja vuonna 1914 sitä alettiin myydä suuvetenä. Lawrence nimesi tuotteen Joseph Listerin (1827–1912) kunniaksi. Tämä oli tunnettu antiseptisten menetelmien pioneeri kirurgiassa – ensimmäisiä, jotka alkoivat käyttää fenolia desinfiointiin leikkausten yhteydessä.
Koska tymoli on rasvaliukoinen, se voi läpäistä mikrobien solukalvot. Solun sisältö vuotaa ulos, sen aineenvaihdunta häiriintyy, ja lopulta solu kuolee. Tämä ominaisuus tekee tymolista tehokkaan esimerkiksi hammaskariesta aiheuttavaa streptokokki- ja iho- ja keuhkoinfektioita aiheuttavaa stafylokokki -bakteereita vastaan. Näistä jälkimmäinen voi muuttua antibiootille resistentiksi MRSA-sairaalabakteeriksi.
Tymoli on tehokas ja luonnollinen vaihtoehto monille synteettisille fenoleille, kuten kresoleille, joita käytetään muun muassa teollisissa torjunta-aineissa. Tymolista on kehitetty useita fenolijohdannaisia, joita käytetään antiseptisinä aineina ja sienilääkkeinä.
Timjami on yksi monipuolisimmista yrteistä maailmassa niin ruoanlaitossa kuin terveydenhoidossa. Aromaterapiassa sen ominaisuudet ja erilaisten kemotyyppien tuomat vaikutukset on kuitenkin tunnettava hyvin ennen käyttöä.
Ari Turunen
VTL Ari Turunen on kirjoittanut tuoksujen ja eteeristen öljyjen historiaa ja kemiaa käsittelevän kirjan "Tuoksujen atlas" (Aula, 2021). Hänen seuraava kirjansa "Rohtojen atlas" käsittelee luonnon lääkeaineita ja muita bioaktiivisia yhdisteitä, kuten alkaloideja.
Timjami eteerisenä öljynä
Timjami-yrtistä on saatavilla tyypillisesti kahta erilaista kemotyypitettyä eteeristä öljyä: Thymus vulgaris ct. Thymol ja Thymus vulgaris ct. Linalool. Myös muita on myytävänä mutta nämä ovat yleisimmät. Thymol-versio on erittäin voimakas ja helposti ihoa ärsyttävä eteerinen öljy. Sen dermal max on 1,3%. Monet aromaterapeutit eivät suosittele Thymol-version käyttämistä ollenkaan kotikäytössä, vain timjamin käyttöä yrttinä tai Linalool-versiona.
Thymolin käytössä erityisesti huomioitavaa:
Laimennettava aina voimakkaasti.
Ei raskaana oleville: Vahvat fenolit voivat vaikuttaa hormonitoimintaan ja aiheuttaa kohdun supistelua.
Ei alle 6-vuotiaille: Voi aiheuttaa hengitystieärsytystä tai ihoreaktioita.
Ei epileptikoille: Voimakkaat fenolit kuten thymol voivat mahdollisesti laukaista kohtauksia tai aiheuttaa hermostollista ärsytystä.
Ei korkeasta verenpaineesta kärsiville.
Ei maksa- ja munuaissairauksista kärsiville.
Thymus vulgaris ct. Linalool on hellävarainen versio timjamista, sen käyttöä voidaan suositella aromaterapiaan ja se sopii pienille lapsillekin.
Eteeristä öljyä valitessa on huomioitava, että pullossa lukee koko kasvitieteellinen nimi ja sen kemotyyppi varsinkin silloin, kun kyse on esimerkiksi timjamista, jonka thymol-kemotyyppi voi olla joillekin käyttäjille jopa vaarallinen. Jos eteerisen öljyn pullossa ei lue kemotyyppiä, sitä pitää aina käsitellä vahvimpana timjami-versiona, eli thymol-kemotyyppinä ja ottaa aina edellä mainitut kontraindikaatiot huomioon.
Eteeriset öljyt on aina laimennettava iholle levitettäessä, myös esimerkiksi jalkakylpyyn käytettynä. Ne ovat yrttiin verrattuna jopa 50-100 kertaa voimakkaampia, joten yksikin tippa on jo erittäin voimakas.
Sonja Laitinen, Turvallinen aromaterapia ry puheenjohtaja
Lähteet:
Felman, A. (2024, October 24). Thyme: Benefits, history, and forms. Medical News Today. https://www.medicalnewstoday.com/articles/266016
Foster, S., & Johnson, R. L. (2006). Desk reference to nature's medicine. National Geographic Society.
Kachura, K., & Suntres, Z. (2020). The antibacterial properties of phenolic isomers, carvacrol and thymol. Critical Reviews in Food Science and Nutrition, 60(18), 3042–3053. https://doi.org/10.1080/10408398.2019.1675585
Robert Tisserand, Rodney Young. (2013). Essential Oil Safety, 2nd Edition. Churchill Livinstone.